Menu:

ONE PIECE?!

PERUSTIETOA:

One Piece on Japanilainen manga- ja animesarja, jonka on luonut Eiichiro Oda. Sarjan päähenkilöitä ovat ''Olkihattupiraatit'', jotka seikkailevat maailman merillä merirosvoajan kukoistaessa. Heidän kapteeninsa Monkey D. Luffyn unelma on löytää tarunomainen aarre, One Piece, ja tulla merirosvo kuninkaaksi.

Sarja alkoi ilmestyä vuonna
1997
Shuieshan julkaisemassa Weekly Shounen Jumpissa
ja sen tuotanto jatkuu yhä. Mangana One Pieceä on ilmestynyt jo 502 lukua ja animena 355 jaksoa. Elokuvia sarjasta on ilmestynyt yhdeksän. Tekeillä oleva kymmenes elokuva on ensimmäistä kertaa Eiichiro Odan käsikirjoittama.

Alun perin Oda suunnitteli One Piece -sarjan kestävän viisi vuotta, ja mietti sarjan loppumisenkin valmiiksi. Hän kuitenkin huomasi pitävänsä sarjan tekemisestä niin paljon, että olisi ollut sääli lopettaa se niin aikaisin. Niinpä Eiichiro Oda on piirtänyt One Pieceä jo kymmenen vuotta, eikä vielä itsekään tiedä milloin sarja tulee päättymään. Hän on sanonut piirtävänsä sarjan loppuun vaikka siihen menisi kymmeniä vuosia. Oda aikoo kuitenkin lopettaa sarjan aikaisemmin suunnittelemallaan tavalla.

One Piece on kolmanneksi myydyin manga Weekly Shounen Jumpin historiassa. Ykkösenä on Dragonball ja toisena Kochikame. Kirjoja on myyty yli 140 miljoonaa kappaletta (kirjojen 1-46 välillä) ja se on nopeimmin saavuttanut sadan miljoonan myydyn kopion rajan.

ONE PIECEN JUONI:

Tarina sijoittuu kuvitteellisen maailmaan keskelle merirosvojen aikakautta, joka alkoi merirosvokuningas Gold Rogerin mestauksen jälkeen. Ennen teloitustaan hän paljasti piilottaneensa Grand Linelle valtavan One Piece -aarteen, johon kuuluivat kaikki hänen keräämänsä rikkaudet. Gold Roger teloitettiin 22 vuotta ennen sarjan nykyhetkeä.
Vaikka sarjan päähenkilöt, Olkihattupiraatit , ovat
Maailmanhallituksen ja Merivoimien silmissä rikollisia, he ovat vähemmän vihamielisiä kuin muut merirosvot. Sarjan päähenkilö on Monkey D. Luffy, joka on olkihattupiraattien kapteeni. Hänen kanssaan seikkailevat kahdeksan muuta  miehistön jäsentä; Miekkamies, Roronoa Zoro, navigaattori Nami,  tarkka-ampuja, Usopp,  laivakokki Sanji, tohtori Tony Tony Chopper, arkeologi, Nico Robin, laivan puuseppä Franky ja muusikko Brooke. He ovat seikkailleet kymmenillä saarilla, taistelleet voimakkaita vihollisia vastaan ja saaneet uusia ystäviä. Jokaisella heistä on oma unelma, jonka he haluavat toteuttaa. Alun perin heidän laivansa oli ''Going Merry'', mutta laivan tultua tiensä päähän Franky rakensi heille uuden laivan, ''Thousand Sunny''n.